Mitä on antropologia? 

 

Antropologia on tieteenala, joka tutkii ihmisten toimintaa, sosiaalisia suhteita ja ihmisen tuottamia kulttuurillisia merkityksiä osana laajempia yhteiskunnallisia kehityskulkuja ja ilmiöitä. Antropologian tarkoitus on toisin sanoen ymmärtää ihmiselämää sen monissa muodoissa. 

 

Vaikka antropologian juuret ovat syvällä kolonialismin historiassa, 1900-luvulla vallinneen tieteen objektiivisuuden ihannetta ja yleistäviä kuvauksia ”toisista” kulttuureista on kuitenkin kritiikin myötä viime vuosikymmeninä tarkasteltu uudestaan. Nykyään sen sijaan, että antropologiassa pyrkimyksenä olisi selittää tieteellisiä totuuksia kokonaisten yhteisöjen toiminnasta tai kulttuurin ominaispiirteistä, nyky-antropologiassa tunnistetaan tiedon luonteen osittaisuus ja tulkitsijan merkitys antropologisen tiedon ja tutkimuksen tuotannossa. 

 

Erilaisia tapoja ja käsityksiä tutkiessa, antropologia haastaa myös tutkijan omat uskomukset ja käyttäytymismallit kriittisen tarkastelun kohteeksi. Näin antropologisen tiedon pyrkimyksenä on tuottaa erilaisia näkemyksiä aikamme polttaviin kysymyksiin, esimerkiksi politiikan, talouden ja ympäristön näkökulmista. 

 

Mikä on etnografinen metodi? 

 

Etnografia on yhteiskuntatieteissä käytetty laadullisen eli kuvailevan tutkimuksen metodi, joka on toteutettu tutkittavien omassa elin- ja toimintaympäristössä. Etnografia on usein hidas, mutta syvällinen tapa tuottaa ymmärrystä tutkittavien toiminta- ja ajattelutavoista. 

 

Etnografiassa tutkittavien näkökulma on asetettu tutkimuksen ja tiedontuotannon keskiöön. Nykyään on selvää että tutkijan oma läsnäolo on osa etnografista tiedontuotantoa. Etnografiassa eri yksilöiden ja yhteisöjen väliset ja sisäiset, kuin myös tutkijan ja tutkittavien väliset valta-asemat ja hierarkiat ovat keskeinen osa tutkimusta. 

 

Etnografia metodina on laajentunut akateemisesta tutkimuksesta myös soveltaville ja kaupallisille aloille kuten palvelumuotoiluun ja taiteenalaoille etnografisen elokuvan muodossa.


 

Miten etnografiaa on käytetty dokumenttielokuvien teossa? 

 

Etnografinen metodi ja dokumenttielokuva ovat kulkeneet jo pitkän matkaa käsi kädessä - dokumenttielokuvan syntyajoista lähtien.

 

Kun etnografista tutkimusmetodia kehittänyt Bronislaw Malinowski kiersi Trobriandeilla 1920-luvun alussa tehden kenttätyötä, oli maailman toisella laidalla etnografisen dokumentin isänä pidetty Robert Flaherty Kanadan pohjoisosissa kuvaamassa inuiitteja, hyödyntäen lähes samoja toimintatapoja. He eivät tiettävästi olleet kuulleet toisistaan, mutta etnografia metodina siirtyi dokumenttiohjaajien työkalupakkiin samoihin aikoihin.

 

Etnografisen elokuvan metodit ovat kuitenkin jatkuvassa kehityksessä. Siinä missä Flaherty kuvasi 20-luvulla inuiittiyhteisön arkea 30 kiloa painavalla filmikameralla, on nykyään tuotettu etnografisia elokuvia kuten Leviathan, jossa pohjois-amerikkalaisen kalastajayhteisön toimintaa on tallennettu 360-kuvaus menetelmällä kevyillä action-kameroilla. Vuosikymmenestä huolimatta etnografisen elokuvanteon perusteet ovat kuitenkin samat ja nojaavat usein antropologisiin tutkimuseettisiin menetelmiin. 

 

Mitä ovat etnografisen dokumenttielokuvan tunnuspiirteet? 

 

Dokumenttielokuvan parissa harvoin puhutaan genreistä, ja sen tyylilajien määrittämisestä käydään jatkuvaa teoreettista keskustelua vielä tänäkin päivänä. Yleisesti käytettynä mittapuuna on toiminut Bill Nicholsin esittämät eri “moodit” joilla dokumenttielokuvia tehdään. Näitä ovat poeettinen-, selittävä-, havainnoiva-, osallistuva-, refleksiivinen-, ja performatiivinen moodi.

 

Etnografinen elokuva usein asettuu havainnoivan dokumenttielokuvan kentälle. Tätä liikehdintää on myös kutsuttu termillä “direct cinema”, joka valtasi jalansijaa 60- ja 70-lukujen taitteessa cinema veritén ohella. Havainnoivan elokuvan ajatuksena on antaa elokuvan tapahtua kameran edessä ilman minkäänlaista tapahtumiin puuttumista. Määritelmiä “etnografiselle elokuvalle” taitaa olla yhtä paljon kuin tulkitsijoitakin, mutta jos ajatellaan sen kytköstä antropologiaan, siihen sisältyvät vahvasti dokumenttielokuvaa varten tehdyn taustatutkimuksen määrä ja laatu. Kuvauskohdetta pyritään ymmärtämään kokonaisvaltaisesti ja aiheen parissa vietetään paljon aikaa ymmärryksen kasvattamiseksi - kuten antropologisissa kenttätöissä konsanaan.


 

Lähteet: 

 

Seikkailu todellisuuteen. 2011. Aaltonen J. Like Kustannus Oy. Helsinki.


Kuvatut kulttuurit. 2017. Toim. Kupiainen J. & Häkkinen L. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.